Maistelussa piparkakkutaikinat



Piparkakku eli pipari on inkiväärillä maustettu leivonnainen, jota syödään erityisesti jouluna. Sen edeltäjiä hunajakakkuja syötiin jo faaraoiden Egyptissä. Sieltä ne pikkuhiljaa rantautuivat Eurooppaankin ja muotoutuivat erilaisiksi pipareiksi, esim. Saksassa pehmeiksi Lebkucheneiksi. 

Suomeen piparit tulivat ensimmäisen kirjallisen dokumentin mukaan vuonna 1685, kun Turkuun tuotiin kaksi tynnyrillistä piparkakkuja Saksasta. 

Monilla piparkakkumalleilla on oma vertauskuvallinen merkityksensä, esim. possupipari on symboli viikinkiajan uhrileivästä, jonka avulla jumalilta toivottiin rikkautta. Suosittu kukkamalli on hyvän sadon, rikkauden ja hedelmällisyyden vertauskuva. Aika paljon ladattu odotuksia noin niinkun yhteen pipariin.

Mutta mä en alkanut leipomaan pipareita, vaan maistelin neljää eri kaupan yleisesti olevaan taikinaa ja yritin päästä selville, onko niissä mitenkä eroja.


Kotimaista piparkakkutaikina 500 g
1,85 €  3,70 €/kg (S-Market)

Ainekset:
Vehnäjauho (Suomi)
Sokeri
Siirappi
Kasvimargariini (kasvirasva palmu, vesi, rypsiöljy, suola, aromi)
Vesi
Kananmuna
Nostatusaine E500 natriumkarbonaatti
Mausteet (kaneli, neilikka, inkivääri)
Suola

Ravintosisältö per 100 g
Energia 1597 kJ
Rasvaa 12 g, josta
tyydyttynyttä 6,2 g
Hiilihydraatit 60 g, josta
sokereita 30 g
Proteiinia 6,1 g
Suolaa 1,0 g

Valmistaja: Kymppi-Maukkaat Oy



Myllyn paras perinteinen piparkakkutaikina 500 g
2,89 €  5,78 €/kg (S-Market)

Ainekset:
Vehnäjauho
Siirappi
Vähälaktoosinen voi (maidosta) 15 %
Sokeri
Kananmuna
Nostatusaine E500 natriumkarbonaatti
Suola
Kaneli
Neilikka
Inkivääri
Stabilointiaine E450 dinatriumdifosfaatti
Perunajauho

Ravintosisältö per 100 g
Energia 1665 kJ
Rasvaa 14 g, josta
tyydyttynyttä 7 g
Hiilihydraatit 59 g, josta
sokereita 26 g
Proteiinia 6,8 g
Suolaa 0,55 g

Valmistaja: Myllyn Paras Oy



Jouluaitta perinteinen piparkakkutaikina 500 g
2,49 €  4,98 €/kg (Lidl)

Vähälaktoosinen
Ainekset:
Vehnäjauho (alkuperä Suomi)
Siirappi
Voi 15 % (alkuperä Suomi)
Sokeri
Kananmuna (lattiakanalasta)
Suola
Kaneli
Neilikka
Inkivääri
Stabilointiaine E450 difosfaatti
Perunatärkkelys
Nostatusaine E500 natriumkarbonaatti

Ravintosisältö per 100 g
Energia 1674 kJ
Rasvaa 12 g, josta
tyydyttynyttä 7 g
Hiilihydraatit 64,7 g, josta
sokereita 25,7 g
Proteiinia 6,5 g
Suolaa 0,50 g

Valmistuttaja: Lidl Suomi Ky, valmistettu Suomessa



Sunnuntai piparkakkutaikina 500 g
2,65 €  5,30 €/kg (K-Citymarket)

Maidoton
Laktoositon
Säilöntäaineeton
Ainekset:
Vehnäjauho
Sokeri
Margariini 16 % (kasvirasva palmu, vesi, rypsiöljy suola, aromi)
Siirappi
Vesi
Kananmuna
Nostatusaine E500 natriumkarbonaatti
Mausteet (kaneli, neilikka)
Suola

Ravintosisältö per 100 g
Energia 1658 kJ
Rasvaa 14 g, josta
tyydyttynyttä 7 g
Hiilihydraatit 60 g, josta
sokereita 30 g
Proteiinia 6,1 g
Suolaa 1 g

Valmistaja: Kymppi-Maukkaat Oy


Kotimaista piparkakkutaikina on selvästi vaaleamman väristä kuin Myllyn paras ja Jouluaitta, ja suutuntumaltaan se on rasvaisen niljakas. Maultaan se jää selvästi näitä kahta viimeksimainittua vaisummaksi.

Näissähän on kaikissa suurin piirtein samat valmistusaineet, mutta Kymppi-Maukkaat Oy:n valmistamat Kotimaista ja Sunnuntai on valmistettu käyttämällä voin sijaan sertifioimatonta palmurasvaa, jonka tuotanto tuhoaa mm. sademetsiä ja molempien suutuntuma on limainen. Sunnuntai ratsastaa tässä brändillään, sillä se on kilohinnaltaan 1,60 € eli 30 % kalliimpaa.

Vähän jännitti ennen maistelua, että mahtaako näissä olla mainittavia eroja. Pelko oli turha, sillä palmurasvavalmisteiset Kotimaista ja Sunnuntai eroavat muista suutuntumaltaan ja maultaan - eivätkä suinkaan edukseen.

Voilla valmistetut Myllyn paras ja Jouluaitta ovat mukavan tuntuisia ja todella hyvän makuisia kumpikin, enkä usko että kukaan pystyisi erottamaan niistä valmistettuja pipareita toisistaan.

Voi 6 - palmurasva 0.



Lähteet: Wikipedia











Kommentit