Tää nakkihomma lähti lapasesta jo marketissa. Olen pitänyt ylärajana kerrallaan maisteltavissa tuotteissa kuutta, ja kotona kassia purkaessani löysin sieltä kahdeksan nakkipakettia. Ei auta, näillä mennään.
Wikipedian mukaan nakki on pienikokoinen ruokamakkara. Nakin ja makkaran välistä eroa ei ole virallisesti määritelty. Sitä syödään usein pikaruokana, keitettynä, paistettuna tai höyrytettynä, sellaisenaan tai esimerkiksi perunasoseen kanssa. Nakeista voi tehdä esimerkiksi keittoa, kastiketta ja nakkisämpylöitä.
Nakki on ollut vuosikymmeniä suosittu myyntiartikkeli, ja tyypillistä pikaruoan myyntipistettä onkin perinteisesti kutsuttu nakkikioskiksi.
Nakki, kuten Suomessa syötävät makkarat enimmäkseen, on saksalaista alkuperää. 1800-luvun lopulla suomalaiset makkaramestarit toivat nakkien tekotaidon Saksasta esikuvanaan wienerwurst, joka tunnetaan myös frankfurterin nimellä. Nakkien valmistus oli pitkään käsityötä, ja se olikin lähempänä juhla- kuin arkiruokaa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Nakkien suosio kasvoi teollisen tuotannon myötä ja hinnan halvennuttua, eritoten kuorettomien nakkien tultua markkinoille 1960-luvulla. 2000-luvulla kuorettomia nakkeja myydään jo enemmän kuin kuorellisia.
Tähän maisteluun tulin siis ostaneeksi kahdeksan pakettia:
Palviliha Perusnakki 300 g2,95 €, 9,83 €/kg (K-Citymarket)
Palviliha Perusnakki 300 g2,95 €, 9,83 €/kg (K-Citymarket)
Napsahtava täyslihanakki luonnonsuolessa
Lihapitoisuus 86 %
Laktoositon
Gluteeniton
Maidoton
Lihapitoisuus 86 %
Laktoositon
Gluteeniton
Maidoton
Ainesosat:
Sianliha
Vesi
Suola
Luonnonsuoli (lammas)
Soijaproteiini
Dekstroosi (maissi)
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Mausteet (sinappi, korianteri, paprika, sipuli)
Sisältää luontaisesti sulfiitteja
Hapettumisenestoaineet E300 (askorbiinihappo) ja E316 (natriumerytorbaatti)
Aromivahvenne E621 (mononatriumglutamaatti)
Aromit (mustapippuri, muskottipähkinä, inkivääri, chili)
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Sianliha
Vesi
Suola
Luonnonsuoli (lammas)
Soijaproteiini
Dekstroosi (maissi)
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Mausteet (sinappi, korianteri, paprika, sipuli)
Sisältää luontaisesti sulfiitteja
Hapettumisenestoaineet E300 (askorbiinihappo) ja E316 (natriumerytorbaatti)
Aromivahvenne E621 (mononatriumglutamaatti)
Aromit (mustapippuri, muskottipähkinä, inkivääri, chili)
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 1094 kJ
Rasvaa 22,0 g, josta
tyydyttynyttä 8,2 g
Hiilihydraatteja 0,7 g, josta
sokereita 0,7 g
Proteiinia 15,0 g
Suolaa 1,9 g
Energia 1094 kJ
Rasvaa 22,0 g, josta
tyydyttynyttä 8,2 g
Hiilihydraatteja 0,7 g, josta
sokereita 0,7 g
Proteiinia 15,0 g
Suolaa 1,9 g
Aina suomalaista lihaa
Lihapitoisuus 10 %
Lihaa ja lihaan verrattavia valmistusaineita 53 %
Kevyt, rasvaa vähennetty
Natriumglutamaatiton
Gluteeniton
Laktoositon
Lihapitoisuus 10 %
Lihaa ja lihaan verrattavia valmistusaineita 53 %
Kevyt, rasvaa vähennetty
Natriumglutamaatiton
Gluteeniton
Laktoositon
Ainesosat:
Vesi
Koneellisesti erotettu siipikarjan- ja viljaporsaanliha (Suomi)
Perunatärkkelys
Viljaporsaanliha
Kamara
Silava
Siipikarjanrasva
Broilerinliha
Jodioitu suola
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Savuaromi
Dekstroosi
Aromit (mm paprika)
Hapettumisenestoaine E301 (natriumaskorbaatti)
Säilöntäaine natriumnitriitti
Ravintoarvot per 100 g:
Vesi
Koneellisesti erotettu siipikarjan- ja viljaporsaanliha (Suomi)
Perunatärkkelys
Viljaporsaanliha
Kamara
Silava
Siipikarjanrasva
Broilerinliha
Jodioitu suola
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Savuaromi
Dekstroosi
Aromit (mm paprika)
Hapettumisenestoaine E301 (natriumaskorbaatti)
Säilöntäaine natriumnitriitti
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 713 kJ
Rasvaa 12,0 g, josta
tyydyttynyttä 3,7 g
Hiilihydraatteja 7,0 g, josta
sokereita 0,2 g
Proteiinia 8,3 g
Suolaa 1,9 g
Rasvaa 12,0 g, josta
tyydyttynyttä 3,7 g
Hiilihydraatteja 7,0 g, josta
sokereita 0,2 g
Proteiinia 8,3 g
Suolaa 1,9 g
Savustettu kuorellinen nakki
Lihapitoisuus 90 %
GM-vapaa liha
Ei lisättyä natriumglutamaattia
Laktoositon
Gluteeniton
Lihapitoisuus 90 %
GM-vapaa liha
Ei lisättyä natriumglutamaattia
Laktoositon
Gluteeniton
Ainesosat:
Sianliha 76 %(alkuperä Suomi)
Naudanliha 14 % (alkuperä Suomi)
Vesi
Merisuola
Glukoosi
Mausteet (mustapippuri, valkopippuri)
Aromit (paprika, chili, korianteri, muskottipähkinä)
Hapettumisenestoaine askorbiinihappo E300
Säilöntäaine natriumnitriitti E250
Luonnonsuoli (lammas)
Sianliha 76 %(alkuperä Suomi)
Naudanliha 14 % (alkuperä Suomi)
Vesi
Merisuola
Glukoosi
Mausteet (mustapippuri, valkopippuri)
Aromit (paprika, chili, korianteri, muskottipähkinä)
Hapettumisenestoaine askorbiinihappo E300
Säilöntäaine natriumnitriitti E250
Luonnonsuoli (lammas)
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 1242 kJ
Rasvaa 27,0 g, josta
tyydyttynyttä 10,6 g
Hiilihydraatteja 0,3 g, josta
sokereita 0,3 g
Proteiinia 14,0 g
Suolaa 1,85 g
Energia 1242 kJ
Rasvaa 27,0 g, josta
tyydyttynyttä 10,6 g
Hiilihydraatteja 0,3 g, josta
sokereita 0,3 g
Proteiinia 14,0 g
Suolaa 1,85 g
Savustettu kuoreton ruokamakkara
Lihapitoisuus 46 %
Liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 68 %
Gluteeniton
Laktoositon
Lihapitoisuus 46 %
Liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 68 %
Gluteeniton
Laktoositon
Ainesosat:
Porsaanliha (alkuperä Suomi)
Vesi
Koneellisesti erotettu porsaanliha (alkuperä Suomi)
Perunajauho
Silava
Suola
Glukoosi
Merisuola
Hapettumisenestoaine E300 (askorbiinihappo)
Mustapippuri
Valkopippuri
Mausteuutteet (paprika,chili, mustapippuri, valkopippuri, korianteri, muskottipähkinä)
Liha-aromi
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Porsaanliha (alkuperä Suomi)
Vesi
Koneellisesti erotettu porsaanliha (alkuperä Suomi)
Perunajauho
Silava
Suola
Glukoosi
Merisuola
Hapettumisenestoaine E300 (askorbiinihappo)
Mustapippuri
Valkopippuri
Mausteuutteet (paprika,chili, mustapippuri, valkopippuri, korianteri, muskottipähkinä)
Liha-aromi
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 1048 kJ
Rasvaa 21,0 g, josta
tyydyttynyttä 8,0 g
Hiilihydraatteja 4,5 g, josta
sokereita 0,6 g
Proteiinia 10,0 g
Suolaa 1,8 g
Energia 1048 kJ
Rasvaa 21,0 g, josta
tyydyttynyttä 8,0 g
Hiilihydraatteja 4,5 g, josta
sokereita 0,6 g
Proteiinia 10,0 g
Suolaa 1,8 g
Savustettu kuoreton nakki
Ainesosat:
87 % sianlihaa (alkuperä EU)
Vesi
Silava
Nitriittisuola (suola, säilöntäaine natriumnitriitti
Mausteet,
Rypälesokeri
Väkiviinaetikka
Mausteuutteet
Stabilointiaine difosfaatit E250
Hapettumisenestoaine askorbiinihappo E300
Ainesosat:
87 % sianlihaa (alkuperä EU)
Vesi
Silava
Nitriittisuola (suola, säilöntäaine natriumnitriitti
Mausteet,
Rypälesokeri
Väkiviinaetikka
Mausteuutteet
Stabilointiaine difosfaatit E250
Hapettumisenestoaine askorbiinihappo E300
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 1293 kJ
Rasvaa 28,0 g, josta
tyydyttynyttä 11,0 g
Hiilihydraatteja 2,0 g, josta
sokereita 1,0 g
Proteiinia 13,0 g
Suolaa 1,90 g
Energia 1293 kJ
Rasvaa 28,0 g, josta
tyydyttynyttä 11,0 g
Hiilihydraatteja 2,0 g, josta
sokereita 1,0 g
Proteiinia 13,0 g
Suolaa 1,90 g
Valmistettu Saksassa
Valmistaja Sutter GmbH, Gau-Pickelheim
Kotimaista kevytnakki 12 % 300 g1,09 €, 3,63 €/kg (S-Market)
Kuoreton ruokamakkara
Lihapitoisuus 10 %
Lihaa ja lihaan verrattavia valmistusaineita 53 %
Gluteeniton
Vähemmän rasvaa
Lihapitoisuus 10 %
Lihaa ja lihaan verrattavia valmistusaineita 53 %
Gluteeniton
Vähemmän rasvaa
Ainesosat:
Vesi
Koneellisesti erotettu siipikarjanliha(Suomi)
Sianliha (Suomi)
Perunajauho
Kamara
Broilerinliha (Suomi)
Siipikarjannahka
Silava
Jodioitu suola
Perunakuitu
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Dekstroosi
Savuaromi
Hapettumisenestoaine E301 (natriumaskorbaatti)
Mausteet
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Aromit
Vesi
Koneellisesti erotettu siipikarjanliha(Suomi)
Sianliha (Suomi)
Perunajauho
Kamara
Broilerinliha (Suomi)
Siipikarjannahka
Silava
Jodioitu suola
Perunakuitu
Stabilointiaine E450 (difosfaatit)
Dekstroosi
Savuaromi
Hapettumisenestoaine E301 (natriumaskorbaatti)
Mausteet
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Aromit
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 680 kJ
Rasvaa 12,0 g, josta
tyydyttynyttä 3,5 g
Hiilihydraatteja 5,8 g, josta
sokereita 0,2 g
Proteiinia 8,3 g
Suolaa 2,0 g
Energia 680 kJ
Rasvaa 12,0 g, josta
tyydyttynyttä 3,5 g
Hiilihydraatteja 5,8 g, josta
sokereita 0,2 g
Proteiinia 8,3 g
Suolaa 2,0 g
Uuden ajan napsahtamatonta nakkimakkaraa suomalaisesta lihasta
Lihapitoisuus 90 %
Gluteeniton
Laktoositon
Lihapitoisuus 90 %
Gluteeniton
Laktoositon
Ainesosat:
Suomalainen porsaanliha
Vesi
Suola
Stabilointiaine E450 (maltodekstriini)
Hapettumisenestoaine E316 (natriumerytorbaatti)
Mausteet (mm mustapippuri, muskottipähkinä)
Elintarvikeväri E120 (kokkiniili, uutetaan kuivatuista Dactylopius coccus-hyönteisen naaraista, kokenillikirva on Meksikossa ja Etelä-Amerikassa elävä kirvalaji))
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Suomalainen porsaanliha
Vesi
Suola
Stabilointiaine E450 (maltodekstriini)
Hapettumisenestoaine E316 (natriumerytorbaatti)
Mausteet (mm mustapippuri, muskottipähkinä)
Elintarvikeväri E120 (kokkiniili, uutetaan kuivatuista Dactylopius coccus-hyönteisen naaraista, kokenillikirva on Meksikossa ja Etelä-Amerikassa elävä kirvalaji))
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 1053 kJ
Rasvaa 22,2 g, josta
tyydyttynyttä 7,1 g
Hiilihydraatteja 0,3 g, josta
sokereita 0,0 g
Proteiinia 12,8 g
Suolaa 1,9 g
Energia 1053 kJ
Rasvaa 22,2 g, josta
tyydyttynyttä 7,1 g
Hiilihydraatteja 0,3 g, josta
sokereita 0,0 g
Proteiinia 12,8 g
Suolaa 1,9 g
Valmistaja:
Kivikylän Kotipalvaamo Oy
Helsingin Makkaratehdas Yönakki 240 g3,09 €, 12,88 €/kg (S-Market)
Kivikylän Kotipalvaamo Oy
Helsingin Makkaratehdas Yönakki 240 g3,09 €, 12,88 €/kg (S-Market)
Testivoittaja
Lihapitoisuus 80 %
Laktoositon
Gluteeniton
Soijaton
Kamaraton
Ei lisättyä natriumglutamaattia
Laktoositon
Gluteeniton
Soijaton
Kamaraton
Ei lisättyä natriumglutamaattia
Ainesosat:
Sianliha (Suomi)
Vesi
Stabilointiaineet E1420 (tärkkelysasetaatti) ja E450 (difosfaatit)
Suola
Dekstroosi
Aromit (chili, muskottipähkinä, neilikka, mustapippuri, savuaromi)
Hapettumisenestoaine E300 (askorbiinihappo)
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Sianliha (Suomi)
Vesi
Stabilointiaineet E1420 (tärkkelysasetaatti) ja E450 (difosfaatit)
Suola
Dekstroosi
Aromit (chili, muskottipähkinä, neilikka, mustapippuri, savuaromi)
Hapettumisenestoaine E300 (askorbiinihappo)
Säilöntäaine E250 (natriumnitriitti)
Ravintoarvot per 100 g:
Energia 870 kJ
Rasvaa 18,0 g, josta
tyydyttynyttä 6,0 g
Hiilihydraatteja 2,5 g, josta
sokereita 0,5 g
Proteiinia 10,0 g
Suolaa 2,0 g
Energia 870 kJ
Rasvaa 18,0 g, josta
tyydyttynyttä 6,0 g
Hiilihydraatteja 2,5 g, josta
sokereita 0,5 g
Proteiinia 10,0 g
Suolaa 2,0 g
Valmistaja:
Perniön Liha Oy, Salo
Perniön Liha Oy, Salo
Tuoteselosteita lukiessani ja yhteenvetoa laatiessani aloin miettimään, mihin olen ryhtymässä? Onko tämä hallitsematon hidas itsemurha? Sen verran karua luettavaa jotkut tuoteselosteet ovat.
Tässä maistelemani nakit voidaan oikeastaan jakaa kahteen pääryhmään: tuotteet, joiden pääainesosa on liha ja tuotteet, joiden pääainesosat ovat jotain ihan muuta. Jälkimmäiseen kategoriaan tässä kuuluvat Kotimaista kevytnakki 12 % ja Atria kevyt 12 %, joiden lihapitoisuus on 10 % ja jotka kumpikin on valmistanut Atria, sekä Pirkka lihaisa kuoreton nakkimakkara, jonka lihapitoisuus on 46 % ja valmistaja Oy Snellman Ab.
Otteita näiden jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvien "lihatuotteiden" tuoteselosteista:
- koneellisesti erotettu liha
- perunajauho
- kamara
- siipikarjanrasva
- siipikarjannahka
- savuaromi
Siis suomeksi sanottuna teurastusjätteitä, perunaa ja aromeja. Erityisesti Atria tuntuu olevan erikoistunut teurasjätteiden käyttöön tuotteissaan, ja sen valmistamat kevytnakit ovat kaikkien aikojen pohjanoteerauksia niin maussa kuin koostumuksessaankin. Ne ovat aivan hirveitä.
Pirkka lihaisa kuoreton nakki on sentään selvästi ryhdikkäämpi ja napakampi kuin kaksi edellämainittua, ja makukin on vähintään kohtalaisen nakkimainen. Kilohinnaltaan Pirkka on kuitenkin vain 14 snt edullisempi kuin oikeiden nakkien kategoriaan lukeutuva Dulano kuoreton, jonka lihapitoisuus on kuitenkin jo 87 %.
Röyhkeyden huippuna voidaan pitää Atria kevyt 12 % hinnoittelua: nakin muotoon prässätty teurasjäte ja peruna on tässä kilohinnaltaan 93 snt kallliimpaa kuin halvin oikea nakki Dulano. Tässä Atria rahastaa ja ratsastaa brändillään ja luottaa siihen, etteivät ihmiset lue tuoteselosteita.
Tässä maistelussa viiden tuotteen lihapitoisuus on selvästi lähempänä 100 kuin 50. Näistä luonnonsuoleen pakattu Palvilihan Perusnakki jättää löysähkön vaikutelman, vaikka lihapitoisuus siinäkin on 86 %. Ja vaikka makuasioista emme käykään tässä kiistelemään, Perusnakki ei ainakaan kylmänä tee säväystä. Tosin siitä tuli todella hyvä nakkikastike, joten se on kyllä kelpo ruuan raaka-aine.
Kartanon Wanhanajan nakki on hyvin napsahtava, lihaisa, suutuntumaltaa erittäin napakka ja maultaan todella maukkaan nakkimainen. Tähän samaan kategoriaan osuu Helsinkin Makkaratehtaan Perniöläisten Salossa tekemä Yönakki, joka on napsahtavuudeltaan maistelun paras ja maultaan todella suunmyönteinen. Kivikylän uuden ajan napsahtamaton nakkimakkara pitää lupauksensa eikä napsahda. Suutuntuma siinäkin on kuitenkin hyvin nappakka ja lihaisa, ja maku nakkimaisen hyvä.
Maistelun edullisin oikea nakki on Dulano kuoreton nakki, joka on kuorettomuudestaan huolimatta melkein napsahtavan napakka. Maku aidossa saksalaisessa Dulanossa on kovin mausteinen, jopa niin mausteinen että voisin kuvitella, etteivät kaikki pidä siitä.
Helsingin Makkaratehtaan yönakki on muuten energiasisällöltään lähes yhtä kevyt kuin Atrian kevyt 12 % (870 kJ vs 713 kJ, joten sen voidaan sanoa olevan oikea kevytnakki, joka kuitenkin tarjoaa täyden nakkielämyksen.
Hinnaltaan oikeat nakit pyörivät siinä kymmenen euron kummankin puolin per kilo. Jos nakkipaketti maksaa selvästi vähemmän kuin hyllyn muut tuotteet, on tuoteseloste luettava sitäkin tarkemmin. Tuoteselosteet kannattaa näissä muutenkin lukea tarkkaan, ettei tule kiireessä ostettua ylihinnoiteltua teurasjätettä oikeiden lihanakkien sijaan.
Katso video: Maistelussa nakit
Kommentit
Lähetä kommentti