Maistelussa tonnikalasäilykkeet





Tonnikalabisnes näyttäisi olevat yhtä suurta huijausta, sillä näissä säilykkeissä ei todellakaan ole tonnikalaa, vaikka joka purkin kyljessä niin väitetään.

Tarkempi tarkastelu osoittaa, että näissä käytettävä kala on tonnikalan sukuista boniittia, joka on Wikipedian mukaan maailman tärkeimpiä saaliskaloja. Boniitti elää kautta maailman lämpimissä merissä, jopa 50 000 yksilön parvissa.

Boniitti voi kasvaa metrin pituiseksi ja suurimmillaan 32 kilon painoiseksi, keskimääräinen paino on 9 kg. Kala voi elää 12 vuoden ikäiseksi.

Boniitti muistuttaa paljon Thunnus-suvun aitotonnikaloja, mutta se luokitellaan oman sukunsa Katsuwonus ainoaksi lajiksi.

Boniittisäilykkeet ovat todella suosittuja suomalaisessakin keittiössä, ja niitä on kauppojen hyllyillä noin miljoonaa sorttia. Näistä voi tehdä vaikka boniittipastaa, laittaa salaattiin tai pitsan päälle tai ihan vaan sipaista leivälle.



K-Menu tonnikalapalat öljyssä 185 g
1,35 €  7,29 €/kg (K-Citymarket)

Pyydetty kurenuotalla Atlantilta, Intian valtamereltä tai Tyyneltämereltä
Tämän tonnikalan pyyntimenetelmä ei vahingoita delfiinejä

Ainekset
Tonnikala boniitti (Katsuwonus pelamis)
Auringonkukkaöljy
Suola
Ravintoarvo/100g

Energia 751 kJ
Rasva 9,5 g, josta
tyydyttynyttä 1,6 g
Hiilihydraatit 0,1 g, josta
sokereita 0 g
Proteiini 24 g
Suola 1,1 g

Valmistusmaa: Mauritius



Abba tonnikalaa auringonkukkaöljyssä 200 g MSC
2,85 €  14,25 €/kg (S-Market)

Pyyntialue Tyynimeri (läntinen tai itäinen keskiosa tai Intian valtameri
Abba tonnikalat pyydetään delfiinejä vahingoittamatta

Ainekset
Tonnikalafilee palana skipjack (Katsuwonus pelamis)
Auringonkukkaöljy
Vesi
Suola
Ravintoarvo/100g

Energia 710 kJ
Rasva 7,0 g, josta
tyydyttynyttä 1,0 g
Hiilihydraatit 0 g, josta
sokereita 0 g
Proteiini 26 g
Suola 1,0 g

Valmistaja: Orkla Foods Sverige



Rainbow tonnikalaa 185 g  mausteena tilli
1,85 €  10,00 €/kg (S-Market)

Pyydystyyppi: kurenuotat
Pyyntialue: Intian valtameri, Tyynimeri
Tonnikala on pyydetty delfiiniystävällisillä menetelmillä

Ainekset
Tonnikalaa skipjack (Katsuwonus pelamis) 
paloina 75 %
Auringonkukkaöljy
Vesi
Tilli 3,2 %
Etikka
Soijakastike (soijapapu, vehnäjauho, vesi, suola)
Sokeri
Suola
Sakeuttamisaine E412

Ravintoarvo/100g
Energia 1043 kJ
Rasva 19 g, josta
tyydyttynyttä 2,0 g
Hiilihydraatit 0 g, josta
sokereita 0 g
Proteiini 20 g
Suola 0,9 g

Valmistusmaa: Thaimaa



Pirkka savustetut tonnikalapalat öljyssä 170 g
1,79 €  10,53 €/kg (K-Citymarket)

Pyydetty kurenuotalla Atlantilta, Intian valtamereltä tai Tyyneltämereltä
Tämän tonnikalan pyyntimenetelmä ei vahingoita delfiinejä.

Ainekset
Tonnikala boniitti (Katsuwonus pelamis)
Auringonkukkaöljy
Vesi
Savuaromi
Suola
Ravintoarvo/100g

Energia 614 kJ
Rasva 5,1 g, josta
tyydyttynyttä 9,8 g
Hiilihydraatit 0 g, josta
sokereita 0 g
Proteiini 25 g
Suola 1,0 g

Valmistusmaa: Thaimaa



Xtra tonnikalaa hienonnettuna auringonkukkaöljyssä 150 g
0,95 €  6,33 €/kg (S-Market)

Pyydystyyppi: kurenuotat
Pyyntialue: Tyynimeri
Tonnikala on pyydetty delfiiniystävällisillä menetelmillä

Ainekset
Tonnikala skipjack (Katsuwonus pelamis) 70 %
Auringonkukkaöljy 21 %
Vesi
Suola
Ravintoarvo/100g

Energia 1103 kJ
Rasva 22 g, josta
tyydyttynyttä 2,1 g
Hiilihydraatit 0 g, josta
sokereita 0 g
Proteiini 17 g
Suola 1 g

Valmistusmaa: Vietnam



Pirkka tonnikala chili 170 g
1,79 €  10,53 €/kg (K-Citymarket)

Pyydetty kurenuotalla Intian valtamereltä tai Tyyneltämereltä
Tämän tonnikalan pyyntimenetelmä ei vahingoita delfiinejä.

Ainekset
Tonnikala boniitti (Katsuwonus pelamis) 53 %
Soijaöljy
Vesi
Chili 3,5 % (muu kuin EU)
Sokeri
Kalakastike (anjovis, suola)
Korianterinlehti
Muunneltu tapiokatärkkelys
Aromivahvenne E621
Ravintoarvo/100g

Energia 1054 kJ
Rasva 20 g, josta
tyydyttynyttä 4 g
Hiilihydraatit 4 g, josta
sokereita 3 g
Proteiini 13 g
Suola 1,2 g

Valmistusmaa: Thaimaa


K-Menu tonnikalapalat öljyssä on hyvänmakuinen perinteinen tonnikalasäilyke, joka on kuitenkin aika hienojakoista. Tämä tekee siitä myös mehukkaamman kuin esimerkiksi Abba, jossa palat ovat niin isoja, että ne tuntuvat jopa hieman kuivilta.

Rainbow tonnikala tillimausteessa on todellakin tillinmakuinen tuote, joka varmasti sopii ruokiin, johon myös tilli sopii ja kuuluu. Hyvän makuinen, jos tillistä tykkää.

Pirkka savustetut tonnikalapalat on tavallaan kaksoishuijaus, koska purkin kyljessä lukee tonnikala, mitä se ei ole. Se ei myöskään ole oikeasti savustettu, vaan savun maku tulee savuaromista. Tuote on sukkelan makuinen, eikä tämä savuaromi sovi siihen mielestäni ollenkaan. Ei jatkoon.

Xtra tonnikala hienonnettuna on todella hienojakoista boniittia, joka ui runsaassa öljyssä. Tuotteessa on maistelun runsain rasvapitoisuus ja halvin kilohinta. Purkki pitää avata ihan oikealla purkinavaajalla, eikä Xtralla ole taidettu vielä huomata, että olemme jo 2020-luvulla.

Pirkka tonnikala chili on tuote, josta minua varoitettiin etukäteen. Tuote pitää lupauksensa, ja siitä löytyy potkua todella runsaasti. Purkkiin on boniitin lisäksi laitettu kokonaisia chilejä, jota mukavasti allekirjoittavat tuotteen tulista luonnetta.

Tonnikalasäilykkeiden valikoimat kaupoissa ovat todella suuret, ja oikea tuote löytyy ns. joka lähtöön. Jos tuote on erityisen halpa, kannattaa katsoa sen rasvapitoisuus, sillä auringonkukkaöljy on kuitenkin halvempaa pulloissa ostettuna.







Kommentit