Maistelin jokin aika sitten kahdeksan nakkia, ja sain mm. palautetta, että nakit voisi maistaa myös sokkona. Tuossa on sikäli vinha perä, että kun tietää, mitä tuotetta maistaa, ei voi välttyä siltä, että tämä tieto ja ennakkokäsitykset vaikuttaisivat maisteluun. Ne nimittäin vaikuttavat satavarmasti.
Sokkoteistinki on viininmaistelun kuningaslaji, ja sehän tehdään niin, että maistelijoilla ei ole mitään tietoa maisteltavista viineistä, he eivät ole nähneet pulloja eivätkä etiketteja. Maistelussa ollaan pelkästään omien aistien varassa.
Nakkien sokkomaistelu on vähintäänkin nakkimaistelujen äiti, ja pyysinkin ystävääni Keijoa (nimi muutettu) hakemaan minulle kuutta eri nakkia lähikaupoista eli Lidlistä, K-Citymarketista ja S-Marketista. Keijo oli pusittanut ja koodannut nakit, ja tiedot maisteltavista nakeista olivat suljetussa kirjekuoressa. Tiesin siis vain, että nakit ovat em kaupoista tai jostakin niistä, tai sitten ei, Keijon tuntien.
1. Nakin tuoksussa on mielestäni selkeä savuaromi, nakki on kuorellinen ja hyvin napsahtava. Suutuntuma on kiinteä ja mielyttävä, maku lihaisa. Selkeästi lihaisa nakki.
2. Löysähkön oloinen kuoreton teurasjätepötkylä, jonka lihapitoisuus tuskin on yli 10 %. Suutuntuma on hieman parempi kuin oletin, maussa olen aistivinani juustoaromia.
3. Kuorellinen napsahtava kiinteähkö nakki, jossa on jännä makuaromi, jota en pysty tarkemmin määrittelemään. Kokonaisuudessaan erikoisen oloinen.
4. Limainen löysä pötkylä ei ennusta hyvää. Suutuntuma ja maku kummatkin aivan hirveitä, lähinnä tulee mieleen räkäpallo. Tämä on joku kasvistuote, täysin epäonnistunut sellainen.
5. Hienosti napsahtava kuorellinen täyslihanakki, jonka suutuntuma ja maku ovat 100 % nakkimaisia. Hyvänmakuinen tuote.
6. Lihaisan oloinen napsahtava kuorellinen nakki, jossa on hyvä suutuntuma ja hyvä maku.
Ja mitä nämä maistelemani nakit oikein ovat:
1. Wigren Olutnakki, lihapitoisuus 72 %, hinta 15,32 €/kg
2. K-Menu Kuoreton nakki, lihapitoisuus 15 %, hinta 2,97 €/kg
3. Jyvä-Broiler Kananakki - Ananas, lihapitoisuus 76 %, hinta 11,62 €7kg
4. Pirkka Vegenakki, lihapitoisuus 0 %, hinta 11,95 €/kg
5. Katinalan Lihakaupan täyslihanakki, hinta 14,90 €/kg
6. HK Aito nakki, lihapitoisuus 68 %, hinta 10,36 €/kg
Hinnat netistä katsottuja referenssihintoja, paitsi Katinalan Lihakaupan täyslihanakki hinta myyjältä.
Tämäkin nakkien sokkomaistelu osoittaa, että lihaisan ns täyslihanakin tunnistaminen on melko helppoa ja mutkatonta, samoin teurasjätteillä jatketun pötkylän, jotka erottuvat lihanakeista ennenkaikkea lötköllä koostumuksellaan ja sillä, että ne ovat voimakkaasti maustettuja, sillä jollainhan se teurasjätteen maku pitää saada niistä pois.
Lihaisia nakkeja voidaan tehdä myös muusta kuin porsaanlihasta, Jyvä-Broilerin ananaksella maustettu kananakki on tästä hyvä muistutus. Jännän makuinen, hieman eksoottinen etten sanoisi.
Poutun Pirkka-tuotemerkillä valmistama vegenakki on kaikilla mittareilla mitattuna aivan hirveä, ja jos tämä tuote koituu jollekin ensimmäiseksi kokemukseksi vegetuotteista, on aivan varma että vegehommat jää siihen. Ihan oma kysymyksensä on, miksi Pouttu ylipäänsä tekee tällaista moskaa ja pilaa mainettaan sillä?
Katinalan lihakaupan täyslihanakki erottuu edukseen, selkeä nakki, suutuntumaltaan ja maultaan todella erinomainen. Wigrenin olutnakki ja HK:n Aito nakkikin napsahtavat vaivatta tähän samaan kategoriaan.
Käytä kaupassa hieman aikaa tuoteselosteiden lukemiseen, se kannattaa aina, jos tuotteet eivät ole tuttuja. Tuotteen erityisen edullinen hinta voi myös antaa viitteitä sen laadusta. Halpa nakki on aina kelvottomista aineksista tehty, eikä yleensä edes ansaitse nimitystä nakki. Laadukkaista raaka-aineista valmistetut nakit ovat kalliimpia, mutta lähes poikkeuksetta hintansa väärttejä.
Katso myös video:Sokkomaistelussa nakit
Kommentit
Lähetä kommentti