Maistelussa vihreät sitruunateet




Tee antaa mukavan mahdollisuuden rauhoittua ja viettää levollinen hetki hyvän juoman parissa. Tee ei ole ollenkaan niin kiireisen tuntuinen kuin esimerkiksi arkinen kahvi usein on.

Vihreällä teejuomalla on meillä länsimaissa lähinnä terveysjuoman asema. Sen sanotaan ehkäsevän mm. sydän- ja verisuonitauteja, insuliiniresistenssiä, autoimmuunisairauksia ja jopa syöpää sekä olevan hyödyksi painonhallinnassa.

Tee sisältää myös kofeiinia, joten suurempina määrinä nautittuna sillä saattaa olla myös haittavaikutuksia, mm unettomuutta.  Suurempi määrä tarkoittaa tässä ehkäpä noin seitsemää kupillista tai enemmän päivässä.

Wikipedian mukaan vihreää teetä juodaan esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa enemmän kuin mitään muuta teelaatua, ja sen tuotanto oli vuonna 2013 1,56 miljardia kiloa. Vihreän teen suurimmat tuottajamaat ovat Kiina (84 %), Vietnam (6 % ), Japani (6 % ) ja Indonesia (2 %). 

Vuonna 2011 vihreän teen osuus oli 33 prosentti kaikesta maailmassa tuotetusta teestä, ja osuus on selvässä kasvussa.

Vihreä tee suositellaan yleensä haudutettavaksi mustaa teetä alhaisemmassa lämpötilassa, n. 70-80 asteisessa vedessä. Tämä on syytä ottaa huomioon parhaan mahdollisen makunautinnon saavuttamiseksi.

Teetähän on tarjolla monilta valmistajilta ja hintahaitari on todella suuri. Tähän maisteluun ostin kolmea eri vihreää sitruunateetä, koska halusin selvittää, onko brändiiä ja hinnalla väliä.


Pirkka Vihreä tee sitruuna 20 pussia/30 g
1,79 €,  0,09 €/pussi,  59,67 €/kg (K-Citymarket)

Ainekset:
Vihreä tee 92 %
Luontainen aromi
Sitruunankuori

Valmistus:
Varaa yksi teepussi teekupillista (2 dl) kohti. Kiehauta raikas vesi ja anna sen jäähtyä hieman. Kaada vesi (n 85 C) teepusssin päälle teekuppiin tai lämmitettyyn teekannuun. Hauduta 2-3 min.
Valmistusmaa Saksa


Twinings Green Tea & Lemon 25 pussia/40 g
4,45 €,  0,18 €/pussi,  111,25 €/kg (K-Citymarket)

Twinings on englantilainen teenvalmistaja, joka aloitti toimintansa vuonna 1706 ja valmistaa yli 200 eri teelaatua. Se on Suomen suosituin teemerkki.
Ainekset:
Vihreä tee
Luontainen sitruuna-aromi ja muita luontaisia aromeja 12 %
Sitruunankuori 1 %

Valmistettu ja pakattu EU-ssa tuontiraaka-aineista. Teen alkuperä Kiina ja Intia.


Tesco Green Tea with Lemon 20 pussia/50 g
1,15 €,  0,06 €/pussi,  23,00 €/kg (S-Market)


Tesco on Britannian suurin päivittäistavaroiden vähittäiskauppaketju ja maailmanlaajuisesti toiseksi suurin vähittäiskaupan yritys Wal-Martin jälkeen.

Ainekset:
Vihreä tee 90 %
Sitruunankuori 7 %
Aromi
Haudutusaika 3-5 min


Jokainen tässä maistelussa oleva tee ilmoittaa olevansa mukana jossain kestävän kehityksen sertifiointiohjelmassa, mutta muuten tiedot ovat niukkoja. Pirkka ilmoittaa vain, että on valmistettu Saksassa, Twinings sentään kertoo valmistuksesta EU:ssa ja teen alkuperän. Tesco vaikenee näistä kummastakin. 

Ainoastaan Pirkan paketista voi lukea, miten vihreä tee valmistetaan oikein, oleellistahan tässä on mustaa teetä alhaisempi haudutuslämpötila.

Väri Pirkassa ja Twiningissa on selkeä vaalean vihreä, Tesco muistuttaa väriltään hieman kuravettä. Tämä ensivaikutelma vahvistuu maistelussa, jossa Pirkka ja Twinings antavat mukavan, selkeän ja hienostuneen makunautinnon, jossa Twiningsin sitruuna-aromi on aavistuksen verran aistikkaampi. Tescon tuoksu on  suttuinen.

Tescon maku komppaa hienosti ulkonäköä ollen hapan ja tunkkainen tuoden mieleen lähinnä pitkään pesemättä olleet hevoskärryt. Tesco saa punaisen kortin. Kuin pisteenä i:n päällä Tescon pusseista puuttuu lanka, eli ne soveltuvat huonosti kuppikäyttöön.

Verrattaessa Pirkan ja Twiningsin kilohintoja on helppo tehdä johtopäätös, että ei kannata maksaa Twiningsista 110,- € kilohintaa, kun ihan yhtä hyvän Pirkan saa 60,- € kilohinnalla.



Lähteet:


Wikipedia
Rainforest Alliance
Ethical Tea Partnership
Tesco.com
Twinings.co.uk

Kommentit